HERO perustettiin vuonna 1994. HEROssa vietettiin 30-vuotisjuhlavuotta vuonna 2024. Sen kunniaksi kerättiin HEROn tarinoita vuosien varrelta. Näistä tarinoista julkaistiin kirja HEROn Sankaritarinoita, jota voi ostaa HEROn kautta.

HERO perustettiin laman jälkeisenä aikana. Lukivaikeudesta ilmestyi 1990-luvun alussa runsaasti tutkimusjulkaisuja, jolloin myös tarve lukijärjestöille syntyi. HEROn perustamiskokous pidettiin 4.5.1994 Helsingin työväenopiston Viipuri-salissa. HEROn hallitus päätti syyskuussa 1994, että yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä HERO.

Poimintoja vuosien varrelta, mitä on tehty tai mikä toiminta on aloitettu:

1994 Järjestettiin ensimmäinen YK:n lukutaitopäivän seminaari.

1995 Suomi liittyi pohjoismaisen lukiverkoston jäseneksi.

1996 Jäsenistön konsulttikoulutus käynnistyi.

1996 Luki-Ongelmaisten keskusteluryhmä aloitti Kallion kirjastossa.

————————————————————————————————-

1997 Saatiin omat ensimmäiset tilat Vilhonkadulta.

1997 Ensimmäinen työntekijä palkattiin.

1997 Järjestettiin Oikeus oppimiseen –kampanja ja ensimmäinen seminaari.

1997 Ensimmäinen julkaisu ilmestyi: Ei tyhmä vaan erilainen oppija.

———————————————————————————————————-

1998 Kohti itsenäistä elämää – nuorten kuntoutuskurssi alkoi.

1998 Järjestettiin ensimmäiset Kadulta pois – kesäleirit.

1998 Sanasokeiden kirjoittajien klubi aloitti toimintansa

1998 Järjestettiin ensimmäinen lukitutkijoiden tapaaminen.

————————————————————————————————-

1999 Jaettiin ensimmäisen kerran ALLVAR-palkinto.

1999 Oikeus oppimiseen kampanja päättyi, mutta samalla pk-seudun järjestöt perustivat Oikeus oppimiseen neuvottelukunnan.

1999 Ensimmäiset nettisivut julkaistiin.

1999 Perustettiin Keravalle alayhdistys Keravan seudun erilaiset oppijat ry (KSERO).

————————————————————————————————-

2000 Sanasokeiden kirjoittajien klubin ensimmäinen teos julkaistiin: Kirjan ja ruusun illan runot

2000 HERO sai Helsingin kaupungin opetusvirastolta Helsingin 450-vuotisjuhlamitalin ”opetuksen ja kasvatuksen eteen tehdystä hyvästä työstä”.

2001 Perustettiin kaksi uutta alajaostoa: Nurmijärven erilaiset oppijat (Nero) ja nimeämätön alajaosto Hämeenlinnaan.

2001–2004 HERO oli mukana Suomen Kuntaliiton hallinnoimassa Lukibussi-hankkeessa.

————————————————————————————————-

2002 Perustettiin uusi alajaosto Hämeenlinnaan.

2002 Luppo-kahvila aloitti toimintansa.

————————————————————————————————-

2003 HERO-opisto käynnistyy

2003 Järjestettiin ensimmäinen Lukirock-festivaali yhteistyössä Tavastia-klubin kanssa.

2008 Vertaisryhmätoiminta käynnistyy yhteistyössä Kuntoutussäätiön Opi oppimaan –projektin kanssa

2011 Apuvälinekeskus avattiin.

2012 Etsivä nuorisotyö käynnistyi.

2014 Kiinni arkeen – hanke alkoi.

2018 Malliluokkatoiminta alkoi.

2019 Luppo Lukunalle otettiin käyttöön.

2019–2022 Liito-hanke yhteistyössä Kuntoutussäätiön ja Autismiyhdistys PAUTin kanssa

2020 Yhteistyö Helsingin työväenopiston kanssa alkoi.

Koronapandemian aikana hanke Apua ja tukea arkeesi, jossa sai puhelimitse apua ja neuvontaa.

2020 HEROn ensimmäisen Lukukummi valittiin.

2021 Ensimmäinen Paikka auki-hanketyöntekijä aloitti työt.

————————————————————————————————-

2024 HERO täytti 30-vuotta ja järjesti kaksi juhlaa vuoden aikana.

2024 Juhlavuoden logon julkaisu.

2024 Julkaistiin kirja HEROn Sankaritarinoita, jossa on yhdistyksen historiaa ja tarinoita 30 vuoden ajalta.

2025 HEROn strategia päivitettiin.

2025 HERO sai rahankeräysluvan.

2025 HEROn verkkopalvelu-uudistus alkoi.

Tietoa päättyneistä hankkeista löydät oheisista valikoista:

Liike jatkuu – tieto tukee (Liito) oli Helsingin kaupungin rahoittama yhteishanke eritystä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten harrastamisen lisäämiseksi (11/2018-4/2022). Hanketta toteuttivat Kuntoutussäätiö, Helsingin seudun erilaiset oppijat ry (HERO) ja Autismiyhdistys PAUT ry.

Liito-hankkeen kohderyhmänä olivat 7-29-vuotiaat helsinkiläiset lapset ja nuoret, joilla on autismikirjon oireita, ADHD, oppimisvaikeuksia tai muutoin haasteita itselle sopivan harrastuksen löytämisessä. Toisena kohderyhmänä olivat harrastustoiminnan valmentajat ja ohjaajat, joille hanke tarjosi tietoa ja käytännön tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohtaamiseen.

Liito-hankkeen toiminta ja tulokset pähkinänkuoressa:

  • Lasten ja nuorten yksilöohjauksia 77 henkilölle ja ryhmäohjaukseen osallistuneita 41 henkilöä
  • Tapahtumissa liikutettuja lapsia ja nuoria 888 henkilöä
  • 20 järjestettyä koulutusta
  • Koulutuksiin osallistuneita 366 henkilöä. Koulutukset oli suunnattu helsinkiläisille liikuntaa järjestäville tahoille ja/tai lasten harrasteiden ja erityisryhmien parissa työskenteleville (mm. liikunta- ja urheiluseurat, kaupunki, järjestöt ja yritykset).

Liito-hankkeen julkaisema hankekooste löytyy täältä: Liito_Hankekooste_2022

Liito-opas 2022

Liito-hankkeen päivitetty opas ilmestyi alkuvuodesta 2022

Liito-oppaassa keskitytään autismikirjon, ADHD:n tai oppimisen haasteiden kanssa tasapainoilevien lasten ja nuorten osallisuuden tukemiseen. Oppaasta on rajattu pois muut toimintarajoitteet ja vammaryhmät. Oppaassa ei käsitellä tilojen esteettömyyttä tai henkilökohtaisen avustajan kanssa liikkumista.

Opas on tarkoitettu työvälineeksi ja ajatusten herättäjäksi valmentajille sekä ohjaajille. Erityistä tukea tarvitsevien lasten kohtaamiseen on koottu tietopaketti; miten ADHD, autismikirjo tai oppimisvaikeudet voivat näyttäytyä harrastustoiminnassa. Oppaassa on myös käytännön vinkkejä ohjaustyöhön.

Nyt on valmistunut vuonna 2020 ilmestyneen Liito-oppaan päivitetty versio. Uutta tässä oppaassa ovat luvut ”Liito-mallinnus: Keinoja erityistä tukea tarvitsevien lasten ohjaamiseen” ja ”Osallisuuden edistäminen virtuaalitodellisuuden avulla”.

Lataa tästä Liito-opas_2022

Liito-hankkeen ilmestyneet videot

Liito-hanke video 2021 – Yhteenveto Liito-hankkeesta videon muodossa. Kesto n. 4 min.

Perhetreeni-video – Ihana perhetreenivideo, ohjaajana Johanna Luttinen ja iloinen apulainen. Kesto n. 14 min.

Liito-hankkeen nopea taukojumppa – Nopea taukojumppa, joka virkistää vaikka etätyöskentelyn lomassa. Et tarvitse välineitä. Kesto n. 4 min.

Liito-hankkeen rauhallinen kehonhuolto – Rauhallinen kehonhuolto istuen. Sopii kaiken tasoisille osallistujille. Kesto n. 20 min.

Päivitämme lisätietoja myöhemmin.

Päivitämme lisätietoja myöhemmin.