Marika Sipilä
Järjestökoordinaattori
Jäsenasiat, tiedotus, markkinointi, tapahtumat ja messut, varainhankintaan liittyvät yhteydenotot.
HEROlla on sekä henkilö- että yhteisöjäseniä ja kuka tahansa voi liittyä HEROn jäseneksi: erilaiset oppijat, vanhemmat ja muut läheiset, ammattilaiset jotka toimivat erilaisten oppijoiden kanssa, yhdistykset, oppilaitokset tai yritykset. HERon jäsenenä tuet toimintaamme ja saat jäsenetuja.
Jäseneksi voi ilmoittautua yli 15-vuotias henkilö. Jäsenyys on henkilökohtainen, mutta jäsenlaskun maksaja voi olla eri henkilö (esim. yli 15-vuotiaan jäsenen jäsenmaksun maksajana voi toimia huoltaja). Vuoden 2026 alusta uutena jäsenlajina on Perhejäsenyys, jolloin samassa taloudessa asuvat henkilöt voivat olla jäseniä yhdellä jäsenmaksulla / kalenterivuosi.
Myös yhteisö voi olla jäsen. Katso kohdat Kannatusjäsen ja Yhteisöjäsen.
Jäsenet ovat HEROn yhdistystoiminnan ydin. Ilman jäseniä HEROa ei olisi koskaan perustettu ja ilman jäseniä yhdistystoiminta lakkaa olemasta. HEROn jäsenmäärä on ollut laskussa muutaman vuoden ja syitä on monia: koronavuodet romahduttivat jäsenmääräämme ja viime vuosien heikko taloustilanne näkyy myös jäsenmäärässä ja -tuotoissa. Vuoden 2026 alusta olemassa olevien jäsenlajien rinnalle tulevat perhejäsenyys ja ainaisjäsenyys.
Hinta: 25 € / 35 €
Henkilöjäsenyydessä valittavanasi on kaksi eri jäsenmaksuluokkaa. Valitse tilanteeseesi sopiva vaihtoehto. Mikäli tänä vuonna olet esim. päätoiminen opiskelija, voit valita edullisemman henkilöjäsenyyden vaihtoehdon. Kun tilanteesi muuttuu, voit päivittää jäsenyyden työssäkäyvän henkilöjäsenyyteen seuraavan kalenterivuoden jäsenmaksussa.
Hinta: 50€
Samassa taloudessa asuvat yli 15-vuotiaat voivat olla kaikki HEROn jäseniä yhdellä perhejäsenmaksulla 50 € / kalenterivuosi. Jokainen henkilö tulee ilmoittaa jäseneksi, mutta perhe saa yhden jäsenlaskun.
Hinta: 250 €/ 350 €
Ainaisjäsenyyden etuna jäsenelle on se, että saat yhdellä suuremmalla kertamaksulla jäsenyyden automaattisesti jatkuvaksi. Yhdellä kertamaksulla vältyt siis joka vuotuiselta maksamiselta ja mahdollisilta jäsenmaksujen korotuksilta. Ainaisjäsenyyden vaihtoehdot:
Hinta: 50€
Vaihtoehto tukea HEROn toimintaa
Kannatusjäsenyys on vaihtoehto, mikäli työyhteisösi haluaa tukea HEROn toimintaa ilman etuja. Kannatusjäsenenä voi olla yksityinen henkilö tai yhteisö.
Hinta: 300 € / kalenterivuosi
Yhteisöjäsenyys 2 -vaihtoehto sisältää edellä mainittujen etujen lisäksi räätälöidyn koulutuksen sekä mahdollisuuden Vieraskynä-artikkeliin HEROn sivustolla.
Hinta: 1000 € / kalenterivuosi
Mikäli haluat nyt jo muuttaa olemassa olevan jäsenyytesi tai ilmoittautua perhejäseneksi / ainaisjäseneksi, ole yhteydessä järjestökoordinaattori Marika Sipilään, marika.sipila@lukihero.fi.
Päivitämme uudet jäsenlajit jäsenrekisteriin / jäseneksi ilmoittautumislomakkeelle myöhemmin.
Järjestökoordinaattori
Jäsenasiat, tiedotus, markkinointi, tapahtumat ja messut, varainhankintaan liittyvät yhteydenotot.