Toiminnanjohtajan terveiset
Nyt ovat kriittiset ajat menossa. Valtion talous on saatava kuntoon, ja eräänä sopeuttamistoimena on edelleen esillä sotealan järjestöjen avustusten lisäleikkaaminen.
On ymmärrettävää, että Suomen talous on saatava tasapainoon. On kuitenkin hyvä muistaa, että jo tehtyjen leikkauspäätösten mukaiset avustustasot ovat laskeneet vuosina 2024–2027 noin 384 miljoonasta eurosta 244 miljoonaan euroon, ja nyt leikkauksia mietitään vielä lisää. Mielestäni nyt on mietittävä hyvin tarkkaan, mistä leikataan, koska vääriin toimintoihin kohdistuvat leikkaukset saattavat nostaa julkisen puolen menoja. Sotealan järjestöt tekevät vuosittain hyvin tarkat tuloksellisuusraportit jokaisesta avustuskohteestaan, johon ovat saaneet määrärahaa. Näistä raporteista näkee hyvin, miten järjestöt käyttävät saamansa avustukset.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman päätti jo STEA-avustuksiin sovellettavasta palkkakatosta, joka otetaan käyttöön jo vuonna 2027. Ensi vuodesta alkaen STEA hyväksyy avustuskohteiden kohtuullisina kustannuksina palkkoja/palkkioita jokaista avustuksella palkattua työntekijää kohden enintään 75 000 euroa vuodessa. Tämä summa ei sisällä lakisääteisiä sivukuluja. On arvioitu, että palkkakatto koskee noin 2 % STEA-avustuksilla palkatusta henkilöstöstä. Vaikka palkkakatto koskeekin prosentuaalisesti pientä määrää palkattua henkilöstöä, on tämä mielestäni oikea suunta, koska julkisuudessa käydään negatiivistä keskustelua paljon järjestöjen suuripalkkaisista työntekijöistä/toiminnanjohtajista. Mietin, että vaikka tämä koskee vain n. 200 työntekijää, voi tästä säästyvää resurssia kohdentaa matalan kynnyksen palveluihin ja toimintoihin, jonne sitä resurssia tarvitaan.
Toiminnanjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka

