Toiminnanjohtajan terveiset 17.8.2026
Ihanaa syksyn alkua.
Lomat ovat varmaan suurimmalla osalla työssäkäyviä jo takanapäin. Toivottavasti kesäsi sujui rennosti ja mukavasti.
Aloitamme toimintojamme pikkuhiljaa elo-syyskuun vaihteessa. Tuottojen vähentyessä joudutaan talous aina sopeuttamaan olemassa oleviin resursseihin, ja siksi on jouduttu tekemään pieniä vähennyksiä toimintoihin. Niiden vaikutus tässä vaiheessa on onneksi olemattoman pieni, ja siksi voimme olla ainakin toistaiseksi tyytyväisiä.
Syksyn rahoitushaut tulevat olemaan kaikille SOTE-alan järjestöille ja yhdistyksille jännät, koska STEA-avustuksiin kohdistettavat leikkaukset ovat niin suuret. HEROssakin varaudutaan siihen, että rahoitukset vähenevät, ja toimintaa järjestetään niillä resursseilla, joita valtio suo tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. HERO hakee syksyn STEA-avustuksia linjausten/ohjeiden mukaisesti. Päällekkäistä/rinnakkaista toimintaa on vähennetty. Hallintoa ei voi HEROssa oikein vähentää, koska sitä on niin vähän. Siksi myös esim. yhdistyminen jonkun toisen järjestön/yhdistyksen kanssa ei ole kannattavaa ainakaan toistaiseksi. Se lisäisi hallinnollista työtä. Yhteistyötä kehitellään samankaltaisten yhdistysten kanssa, jotta saatavat resurssit voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti itse toimintaan. Jokaisen STEA-avustuksia saavan järjestön on pakko sopeuttaa toimintaa väheneviin resursseihin. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää lopullisista avustussummista tammi-helmikuussa 2027. HEROn STEA-avusteista toimintaa järjestetään edelleen pk-seudulla, mutta omarahoitteisen toiminnan osuutta voidaan kasvattaa myös pk-seudun ulkopuolelle, jos sille on kysyntää.
Syksyllä on joitakin uusia toimintoja, ja vanhoja kehitetään tilanteiden vaatimalla tavalla.
HERO osallistuu EDUCA-messuille 29.1.-30.1.2027. Olen siellä keskustelemassa vuoden 2026 HEROn Lukukummin kanssa Tulevaisuuden luokkahuone – lavalla pe 29.1.2027 klo 14–14.30. Samalla julkistetaan HEROn vuoden 2027 Lukukummi.
HEROn Lukukummiksi on valittu julkisuuden henkilö jo vuodesta 2020 alkaen. Lukukummin tehtävänä on ollut innostaa omalla toiminnallaan ja tyylillään erilaisia oppijoita lukemisen pariin.
HERO kehittää edelleen omaa varainhankintaa ja valmistautuu yhä laajemmin oman toiminnan rahoitukseen. Varainhankinta ei ole vielä tuottanut toivottua tulosta, ja siksi se on jatkuvan kehittämisen kohteena. Näistäkin asioista löydät enemmän tietoa HERO-lehdestä.
HEROn uudet kotisivut ovat olleet vähän aikaa käytössä, ja niistä voi antaa palautetta. Vuoden 2027 toiminnan suunnittelu on jo käynnissä.
Auringonpaistetta elokuuhun!
Kun syksy saapuu, niin lehdet irtoavat puiden oksista muistuttaen, että jokainen matka jatkuu, vaikka muoto muuttuu. Kun kevyt tuuli vie lehdet mennessään, se ei silti vie muistoja. Ne jäävät osaksi minua, osaksi HEROa ja osaksi tarinaa, joka jatkuu vielä eläköitymiseni jälkeenkin.
Työpäivieni lomassa kulkee viimeisen vuoden ajan hiljainen kiitollisuus kaikesta koetusta, kaikesta annetusta, kaikesta siitä, mikä jää jäljelle vielä pitkään sen jälkeen, kun ovi sulkeutuu.
Nautin tulevasta viimeisestä työvuodestani – mitä se sitten tuokin tullessaan. Haasteita riittää, mutta olen edelleen valmis kulkemaan niiden lävitse.
Hyvää syksyä toivottaa Suvi-Päivikki Hiipakka, toiminnanjohtaja

