HEROn ensimmäinen pienkeräys on käynnistynyt. Osallistu ja jaa tietoa pienkeräyksestämme myös muille. Pienelläkin summalla on merkitystä – kiitos!

Lue alta tiedot ja osallistumisohjeet.

Pienkeräyksen ensisijainen kohde:

Lukupiirejä eri ryhmille. Lukemisen tukemisen ja lukutaidon edistämisen uudet pienryhmät oppimisvaikeuksisille henkilöille HEROn kurssi -ja harrastetoimintaan:
– 1-3 vuotta (lapsi ja vanhempi)
– 4-6 vuotta (lapsi ja vanhempi)
– alakouluikäiset (lapsi ja vanhempi)
– nuoret
– työikäiset
– työttömät
– eläkeläiset

Lukupiirien tavoite: 
Lukutaito antaa keinoja ja välineitä sanoittaa omia tunteita ja vahvistaa itsetuntemusta sekä itseluottamusta. Hyvä itseilmaisu auttaa pärjäämään erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Lukutaito kehittää myös kirjoitus- ja puheilmaisua – luku-, kieli- ja ajattelutaito kulkevat käsi kädessä.

Pienkeräyksen toissijainen kohde:

Mikäli ensisijaiseen käyttötarkoitukseen kerätyt varat eivät riitä ryhmän/ryhmien toteutukseen, kerätyt varat käytetään HEROn jo olemassa olevaan kurssitoimintaan esimerkiksi laite- ja tarvikehankintoihin.

Toimi näin, kun haluat osallistua HEROn pienkeräykseen

Pienkeräyksen lupanumero: RA/2023/381

Tiedustelut pienkeräykseen liittyen

Marika Sipilä, järjestökoordinaattori

marika.sipila@lukihero.fi tai puhelimitse tavoitat ma-ke 050 5276 977